Sivut

perjantai 30. marraskuuta 2012

Skyfall

Täytyy rustailla vähän eilisenki edestä, kun se eilinen taas venähti vähän myöhään - jälleen kerran, niin ei jaksanu enää kirjottaa. Käytiin murun kaa eilen syömässä kiinalaista ja kattomas uusin bondi. Suosittelen kyllä lämpimästi, mulla oli jonkun verran ennakkoluuloja ennen leffaa, mutta ne kyllä väisty sit ku elokuva eteni, toimintaa oli riittävästi, "vähäpukeisia naisia vähemmän kuin ennen ja bondi enemmän ilman paitaa, eli huonompaan suuntaan mennyt" Hmm ja joku ehkä voi miettiä, että toi ei ollu mun suusta vaan arvakkaas kenen. Oltiin pyörillä liikenteessä, kun elokuvan jälkeen ei menny enää bussejaan eikä huvittanu si lähtee tua kylmyydes lähtee tarpomaan kotia kohti. Mää ajattelin, että pääsen kerranki nukkuun silti suht ajoissa ja ehdin veteleen kunnon unet ennen töitä, toisin kuitenki kävi. Mää ja mun ressipää. Nooh kahen tunnin yöunilla sit tänään töihin. Kotona en kerinny kun pyörähtään töitten jälkeen, mutta sielä odotti pari kivaa ylläriä; positiivareitten hyvän mielen kalenteri 2013 ja olin voittanu pitkästä aikaa jotain, t-paidan! wuhuu :D on sekin jotain :)! Tän illan kuitenkin kruunas herbalife-pikkujoulut! Se porukka on vaan jotain ihan huikeeta, niitten kanssa tulee aina niin hyvälle fiilikselle, mutta hei miksei tulis, koska meidän tuotteet on niin huikeita :) ! Ja hei se talvi taitaa ny tulla! Huomenna jo joulukuun eka päivä, saa avata joulukalenterin (siis sen euron joulukalenterin, jonka itselleni tänään ostin :D)









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti