Sivut

torstai 28. helmikuuta 2013

Vihdoin kengät !

Katottiin pari päivää sit poikaystävän kanssa Ice age 4 ja se oli ihan huippu! Nauroin siinä välillä niin paljon, että vedet melkein oli silmissä. :) Eilen katoin uudestaan TED:in, sekin oli hauska, joskin vähän pervo se nallekarhu :DD Käytiin tänään aamusta pelaamassa tennistä ja otettiin samalla kymppikortti tenniskeskukselle. Se on ihan kivaa välillä, kunhan vaan sitä oppis pelaamaan paremmin, mutta hei kyllä mä tunnen, että jotain kehitystä on tapahtunut, mutta aika pallomeri se kenttä silti on :D Ei voi viä lähtee pelaan parilla pallolla, kun niitä saa muuten kokoajan olla hakemas sieltä laidoilta. Mutta harjoitus tekee mestarin, eikös se niin vanha sanontakin kuulu?

Tamperella avattiin tänään BikBok 10:ltä Koskikeskukseen ja pyörähdin siellä joskus puoli kahen maissa. Jonot oli melkein oville asti ja yks kassa! Ei tarvinnu miettiä jäinkö ite jonon jatkoks, no empä jäänyt. Täytyy käydä uudestaan parin viikon päästä, jahka toi avajaishumu on vähän laantunut. Menin sen sijaan Skopunktenille ja löysinkin sieltä parit kengät, molemmat kahellakympillä :)!






Eipä mulla muuta, tein tänään tosin jotain historiallista, meinaan skippasin nyrkkeilyreenit, ei vaan jaksanut lähtee reenaan ja tulihan tänään jo pelattua tennistä :) Koko viikonloppu meneekin töissä! Hyvää viikonloppua kaikille ja hiihtolomaa jos joku sellaista saa viettää :)!!

tiistai 26. helmikuuta 2013

Ahdistuspohdiskus

Otsikko ei varmasti oo ees sana, mutta väliäkös sillä. :) Luin aamulla bussissa jälleen tuota "onnellinen sellaisena kuin olet" -kirjaa ja kuinka monta kohtaa sielläkin on niin itseään verrattavissa. Kirjassa puhuttiin paljon siitä, että ihmiset, varsinkin naiset ovat niin ankaria itselleen. Ja tottahan se on, mietitäämpäs tilannetta, jossa ystävämme on tehnyt jonkun mokan ja pyytää anteeksi. Tottakai me annamme anteeksi, onhan hän sentään ystävämme. Mutta mitenkäs käy kun itse teemme virheen? Me ruoskimme itseämme ja olemme kohtuuttoman ankaria itsellemme. Mä ainakin tunnistan olevani juurikin tuollainen ja myös se on aiheuttanut mulle ylimääräistä stressia. Olen koittanut myös hyödyntää erilaista ajattelutapaa. Tarkoituksenani oli esimerksiksi rientää heti maanantaina salille, mutta en jaksanutkaan enää työpäivän ja muun ohjelman jälkeen enää sinne lähteä. Se ärsytti minua, mutta koitin olla ajattelematta asiaa ärsytyksen sijaan siten, että "en ehkä mennyt salille tänään, mutta tein kuitenkin kävelylenkin ja sekin on parempi kuin ei mitään". Tapanani on ollut myös sortua "kaikki tai ei mitään" -ajattelumalliin. Esim: Jos en jaksa mennä salille, ei kannata sitten tehdä yhtään mitään. Vaikka todellisuudessa tiedänkin, että mikä tahansa liikunta on hyväksi, vaikka sen kesto olisikin lyhempi.

Toissapäivänä leivottiin pullia, korvapuusteja ja voisilmäpullia. Olin viimeks tehnyt niitä yläasteella, joten en oo mikään leipomismestari muutenkaan, mutta ihan hyvin suju :D haha.



 Mun mielestä tää oli niin söpö, että oli pakko ostaa! Prisma 5,95 € Mitähän siihen laittais ? :)
 Reeneistä kotia kohti kävellen HJUVALLA FIILIKSELLÄ !
Tänään salaatista löytyi salaattisekoitusta sis cashewpähkinöitä yms (pussi tuolla taustalla), paprikaa, punasipulia, kanakuutioita, jäävuorisalaattia, rucolaa, juustoa ja öljyä/etikkaa. :)

HUOMENNA HAMMASLÄÄKÄRIIN !! MUA PELOTTAAA :|||| !!

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Terkkui Turuust


Otin lomaa tietokoneesta koko viikonlopuks kun lähdettiin perjantaina murun kanssa kohti Turkua ja hotelli Caribiaa yhdeks yöks :) Joskin ei ihan ilman vaikeuksia tääkään reissu alkanut. Saavuttiin hotellille neljän jälkeen ja sitten ihmeteltiin, että onko pysäköinti tosiaan maksullista myös hotellin asiakkaille ja olihan se. Noh 5 € makso vuorakausi, joten ei se kallis ollu, mutta meillä oli kolikoina 4,70 € :D Luottokortti ois käyny, mutta ei meillä sellasta oo, joten eikun takas kaupungille ettiin automaattia. Sen jälkeen sujukin jo helpommin ja saatiin aikalailla ripeesti kirjauduttua hotelliin sisään ja huone oli perus, mutta mukava. Syötiin vähän evästä siinä ja sitten lähdettiin kävellen keskustaa kohti ja mentiin ettiin ruokapaikkaa. :) Päädyttiin Red hot chilis -ravintolaan ja ihan tyytyväinen olin. Söin grillattua härän lehtipihviä grillivoilla, ranskalaisilla, salaatilla ja bbq-majoneesilla. Annoksesta ei oo kuvaa kun unohin ottaa :D Ja kun muistin, annos oli jo niin lopussa. :)
Mua vaan niin nauratti taas nää turkulaiset. Kysyttiin tua samases ravintolas siltä tarjoilijalta, että tietääkse mistä menee viiskymppine? Se oli että häh? Sitkun muru sano sille, että niin viisikymmentä, niin se tajus :D Mutta ei siltikään osannu neuvoo.

Sitten mahat pulleena takas hotellille ja vaihdettiin uikkarit ylle ja eiku kylpemään :) Mentiin kasin maissa kylpylään ja molskittiin siellä kymppiin asti. Syy miksi, niin pitkään allasosasto oli auki, on seuraavanlainen;

Kasista ysiin molskittiin vielä lapsiperheiden kera ja päästiin me kokeileen kultsin kaa vähän liukumäkiäkin. :) Mutta sitten just sattu oleen tänään tällänen kuutamouinti! Mmm uuh iihana ! Ja mikä parasta oli se, että tää oli k-18 :)) Siellä oli monta paria meijän lisäks ja kaikilla näytti olevan kivaa. Uni tuli aika nopeesti sinä iltana, tai no yön puolelle sekin jo vierähti :)

 Iltapalako ?

LAUANTAI

Lauantaiaamu valkeni turussa ja me oltiin hotelliaamiaisella jo kasin jälkeen. Oli outoo syödä iso aamiainen, kun on tottunut sheikkaan herbalifet äkkiä aamulla ja menoks. Sen jälkeen tuntu, että olin ihan pallero ja turvonnu. Sittenpä lähettiin jo pikapikaa kävellen vielä käymään keskustassa, kun mää olin näreissäni kun en ollu ehtiny ostamaan mitään :) Ja kävin siinä puolessa tunnissa sit äkkiä siellä sun täällä ja Vilasta ja sisustusputiikista löysinkin jotain :)

Vila 16,95 €

ANJO Sauna ja sisustusliike 17,50€
Niin ja Hennesiltä nappasin mukaani mustat tennarit 9,95€

Kun tultiin takas hotellille, eikun laittautumaan ja murun kaa Zinzinon eventiin, joka pidettiin myöskin hotellilla kokoustilassa. Siellä meni iltaan saakka. Ihania tarinoita, hyvä fiilis, hyvää musaa ja kahvia. Hieno päivä!
Zinzino.

Eilen oltiinkin vasta kympin jälkeen kotona, eikä sitä kauheen pitkään jaksanu pomppia ylhäällä. Oli ihanaa nukkua kunnon yöunet ja tänään hyvillä mielin töihin.

Mutta viikonloppu oli ihana ja rentouttava, näitä lisää :) !


torstai 21. helmikuuta 2013

Lääh puh

Tänään sain nukkua tunnin pidempään kun eilisaamuna, entiä miten ihminen voi iloita tollasesta asiasta niin paljon :) Tällä viikolla on kylläki tullu liikaa treeniä suhteutettuna levon määrään. Oon pari viime yötä nukkunu taas tosi levottomasti, kun just yks päivä menin kehuskeleen äitille, että nykyään nukun paljon paremmin kuin ennen. No ehkä noi pari yötä oli vain poikkeuksia ja kyllähän ihminen ajattelee aina eritavalla heräämistä jos kyseessä on työaamu, jolloin sun on herättävä siihen kelloon ja noustava kans. Vapaapäivinä voi ottaa löysemmin ja painaa kellon pois päältä ja jatkaa unia jos on tarvis. Oon kuitenkin alkanu tekeen niin, että myös vapaapäivinä oon pistäny kellon soittaan, tosin myöhemmin kyllä, mutta oon kuitenkin tehnyt niin. Se on helpottanut mun päivän rytmittämistä ja sen avulla oon mahdollistanu silloin tällöin myös salille/lenkille lähtöä hetimiten aamusta :)

Luin bussissa tänään taas samaa "onnellinen sellainsena kuin olet" -kirjaa ja sain siitä taas hyvän idean. Nimittäin kiitollisuuspäiväkirja. Sen voi tietty tehdä jokainen päivä, tai sitten esim pari viikkoo putkeen, jotta idean huomaa. Tarkoitus olisi siis kirjoittaa iltaisin ylös ne asiat, joista koet olevasi kiitollinen kuluvan päivän aikana. Sitä ei ymmärrä aina, että ihan pienistäkin asioista voisi olla / on kiitollinen, koska niille ei anna arvoa. Ehkäpä voisin kokeilla sitä nyt jo tänä iltana blogissani.

Näistä minä olen kiitollinen tänään:
- että sain nukkua tunnin pidempään kun eilisaamuna
- työkaverit oli ihania
- osa asiakkaista oli minulle tänään erityisen ystävällisiä tai he soivat minulle iloisen katseen tai hymyn
- pääsin ajoissa töistä
- reeneissä oli kuntopiiri ja olin ihan loppu, mutta tein silti parhaani ja jaksoin loppuun
- muru teki ruokaa ja mä sain vaan syödä
- sain lukee ihania blogeja ja sain niistä huikeesti lisää motivaatiota ja treeni-intoa

siinäpä äkkiseltään :)

Huomenna Turkusee, hiiohoi Samppa Linna täältä tullaan Tampereelta nääs! ;)

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Onnettaren silmätikkuna :)

Eilen kolahti postilaatikosta Susanna Collinsin nälkäpeli-pokkari, voitin jostain kilpailusta ja tänään tuli viesti yhestä Prismasta, että onnee voitit Risma-riehassa 2 vapaalippua Classis-SSV säbämatsiin :D En tosin aio mennä sinne, koska ollaan sillo menos Turkusee :D Mutta kivaa, eipä oo ennen tullu tällein kahtena päivänä peräkkäin jotain voittoa :) Jiah !



Menin töistä suoraan salille ja olo oli vähän puhki. Tein selkä/rinta-treeniä ja tuntu, että olin penkkipunnerruksen jälkeen jo ihan romuna, loppuun asti kuitenkin sinnillä, tottakai! :) Alkuviikko on lähteny kyllä hyvin käyntiin, kun liikuntaa on tullut joka päivä tähän asti. Ja tarkoitus ois viä jaksaa to/pe ja sit viikonloppu on vapaata. :) En oo vaan aikoihin reenannu viittä päivää putkeen ja perjantaina oon kyllä ansainnu sit löllyä siellä Turun Caribialla :) Ah ihanaa kuvitella itsensä porealtaaseen, vaikka ajatus musta bikineissa ahdistaa. Mutta nyt ei auta valittaa, mä niin vaan tiedän, että juoksen melkein suihkusta sinne altaaseen :D Ärsyttää seisoskella muitten näkösällä niin vähäsis vaatekappaleissa kun ei oo kuitenkaan kroppaansa vielä tyytyväine. Mutta parempaan suuntaan ollaan kokoajan menossa, pitää vaan muistaa, että kaikkee ei voi saada heti. Lueskelin tänäänkin Annan ihanaa blogia http://toobigtobeme.blogspot.fi/ ja voi että, oon niin ylpee hänestä! :) Vaikken Annaa millään lailla tunnekaan, oon kuitenkin seurannu hänen projektiaan ja on se huikeeta kuinka kahden lapsen äiti pystyy tollaseen, vaikka se arki varmasti onkin kiireistä. :)

Nyt istuskelen kotona ja oottelen poikaystävää kotiin töistä. Sepäs ilmotti, että menee töitten jälkeen vielä pelaan säbää. Noh, eipä se mitään. :) Aikeissa on ollut yllättää kulta kotitekoisella pitzalla. :) Katsotaan siis mitä saan aikaseks! (;

Pohjan tein ite, en oo tällä ohjeella tehny, että entiä tuleeko liian paksu kun kohos hetken, mutta se ohje näytti tältä:

2 dl vettä
2/3 tuorehiivaa
4 rkl öljyä
1 tl suolaa
5 dl vehnäjauhoja

Täytteenä kinkkusuikale, ananas, aurajuusto sekä päälle tuli viä juustoraaste. Lidlin tomaattipyre on tuolla pohjalla. :)

Näillä mennään tänään, katotaan mitä huominen tuo tullessaan :)!

tiistai 19. helmikuuta 2013

Diisdai

Eiline päivä meni oikeastaan kokonaan reissun päällä, kun aamusta lähdin töihin ja sieltä suoraan salille. Olin salilla ehkä huonoimpaan aikaan ikinä, nimittäin 5:lta. Eikös siä ollu sali ihan tupaten täynnä ihmisiä, suunnittelin tekeväni rinta/selän, mutta se pleissi oli niin täynnä, että jätin suosiolla välistä ja totesin, ettei kait siinä sit auta kun rykästä jalkareeni pois alta. Huhhuh :) Reeni ei kulkenu ihan niin hyvällä tahdilla kun olisin halunnu, mutta olin kuitenkin superhyvällä tuulella. Aloitin eilen aamuni lukemalla "onnellinen sellaisena kuin olet" -kirjaa, eikä tarvinnu lukee kun aukeeman ja olin ihan haltioissani! Toi kirja on kuin mulle suunniteltu, maailmassa on muitakin mun kaltaisia ihmisiä, hienoo! Tässäpä pari otetta kirjasta:

  • " Me odotamme itseltämme paljon ja olemme säälimättömiä itsellemme, kun emme täytä odotuksiamme. Tunnemme itsemme epäonnistuneiksi, ja annamme tuon tunteen värittää koko sitä tapaa, jolla katsomme itseämme ja elämäämme. Kidutamme itseämme unohtuneilla kotitöillä, ryppyisillä vaatteilla ja liian usein nautitulla pikaruoalla. Annamme muutaman lipsahduksen jättää varjoonsa hyvät suorituksemme. "
  • " On mahdotonta pitää myöntää tarvetta pitää parempaa huolta itsestään, kun käyttää niin paljon energiaa siihen, että yrittää elää omien ja muiden odotusten mukaisesti. Jopa naista, joka ei pidä itseään perfektionistina, pommitetaan jatkuvasti viesteillä ja odotuksilla täydellisyydestä. On mahdotonta olla vertaamatta itseään ihmisiin, joita näkee lähellään ja tiedotusvälineissä ja joiden kuvittelee pärjäävän paremmin. "
  •  " Ei ihme, että olemme onnettomia! Haluamme loistaa joka asiassa. Se ei kuitenkaan ole mahdollista, kun tekemistä on niin paljon. On mahdotonta olla erinomainen työssä, avioliitossa, kotona, lasten urakehityksessä, vartalonhoidossa, ystävyyssuhteissa, elintavoissa ja kaikessa muussa. Silti se on tavoitteemme: suoriutua kaikesta hyvin. Kun emme siihen kykene, tunnemme itsemme epäonnistuneiksi. "
 Omalla kohdalla tää vaan pitää paikkaansa, mutta miksi? Miksi mä annan sen pitää paikkaansa? Miksen tee asialle jotain? No vastaus on, että nyt aion tehdä, eilispäivästä lähtien. Ja heti eilispäivä sujui paremmin, olin koko päivän hyvällä tuulella ja kaikki tekemäni asiat meni suht hyvin. Ja aion tehdä nyt listan tässä asioista/tavoista, joista mun on päästävä eroon! :)

  • Itsensä mollaaminen - oon tässä ihan loistava ja se on saatava loppumaan. Mä en tiedä mikä mun suurin ongelma on, minkä takia mun täytyy hakemalla hakee draamaa ja vikoja itsestäni, varsinkin jos epäonnistun niin tuntuu kun pään sisällä joku sanois: "luuserii!" Niille pienille epäonnistumisille pitäis pystyä vaan nauraan, mutta enpä vielä oo kyenny, yritän kuitenkin saada ne niin mitättömälle tasolle, ettei ne häiritsis mua enää.
  • Eläminen menneisyydessä - Niin.. Miksi? Onko pakko voivotella asioita, joita tapahtui silloin. Enhän mä voi niitä enään millään tavalla muuttaa, eikä niillä asioilla ole enää merkitystä. Ne oli silloin, nyt on nyt. Haluaisin kokeilla olevani koira, tai ajattelemalla kuin se. Koska koirathan elää hetkessä, ei ne tajua mitä eilen on tapahtunu, eikä välitä siitä. Joskus kun katsoin jotain tutkimusta, niin se oli aika huikee osa, mitä ihmisaivot viettää miettien asioita, jotka on tapahtunu menneisyydessä. Ja tää on mulle se suurin asia, mikä estää mua olemasta 100 % onnellinen, koska mietin asioita, jotka on ennen tapahtunut, nimenomaa niitä negatiivisia, jotka on sillon saaneet mut pahalle mielelle ja jotka on vaikuttanu muhun eniten.
  • Negatiivinen ajattelu- Oon pääsemässä tästä koko ajan enemmän ja enemmän eroon, mutta silti on vielä tehtävä töitä sen eteen. Puolet musta uskoo muhun ihan täysiä ja tietää, että onnistun tässä mun elämäntaparemontissa, mutta sitten ne puolet pistää vastaan. Mä koitan kuitenkin tsempata itteeni joka ikinen päivä ja pysyy positiivisena. Kyllä mä tiedän, että sisältäni löytyy päättäväisyyttä ja halua muuttua ja kyllä mä pystyn tähän -asennetta! :) Päivä kerrallaan. ! 
  • Omien tarpeiden huomioiminen - Oon aina ollut ihminen, jolle muut on ollu paljon tärkeämpiä kuin minä itse ja oon kokenut, että niin sen pitääkin olla. No eihän se mee niin, ja jos on mennyt, mun kohdalla on käynyt niin että oon alkanu pikkuhiljaa purkautua asioista ja taakasta, jota oon joutunut usean vuoden kantamaan, ihan sen takia, että oon vaan pitäny huolta muista ihmisistä liikaa pienempänä. Enkä mä jotenkaan koe, että varaisin itselleni aikaa johkin hemmotteluun. En koe, että oisin koskaan ansainnu sellasta. Mutta kyllä mä ansaitsisin. Tunnen huonoo omatuntoo, jos kulutan mun palkan sileeks lyhyessä ajassa, koska tiedän, että esim mun toinen puoliskoni on yyber säästäväistä sorttia. Ja oon tosi ylpee siitä, että jotkut oikeesti on tosi säästäväisiä ja ostaa vaan kaiken sen mitä tarvii, eikä paljoa ylimääräistä. Oon mäkin kyllä huomattavasti vähentänyt mun extempore-ostoksia ja aina nykyään mietin kaupassa, ees hetken, että ostanko vai en.
Noh siinäpä oli ne suurimmat. :) Loppuun kuvat mun eilisen iltapalasta :)

 Nyt meen nappaan pyykit pois koneesta ja kohta lähen äitiä moikkaan :) Illalla reenit kutsuvat ! Heippodei ! :)

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Boolin syytä kaikki. :D

Ei se eilinen sitten mennyt ihan niinku elokuvissa. Ilta alkoi kuitenki lupaavasti, löydettiin tuparipaikalle suht hyvin ja osattiin jäädä bussistakin oikeella pysäkillä. :) Porukkaa oli kivasti ja oli kiva nähä tyyppejä, joidenka kanssa viimenäkemisestä oli aikaa vierähtäny yli puoli vuotta. Katteltiin porukassa putousta ja mm iihana Karim! :D Boolia vierähti 3-4 lasia, vaikka ite varottelin tota miestä, että älä sit juo sitä hirveesti, ettet oo iha naamat ja kuinkas kävikään, kumpi meistä oli enemmän humalassa :D Sitten alkoi draama kun piti lähtee bussipysäkille kauheella kiireellä ja kohti kaupunkia. Mokasin ite, kun lähin kiitään bussipysäkille yksin kauheeta vauhtia ja sain jonkun idioottiajatuksen mennä sinne bussiin sitten yksin. Jäin pois parin pysäkin jälkeen, mutta hoooh, me ei koskaan päästy baariin asti, tuli pientä fightia, en viitti sitä täällä alkaa sen kummemmin purkaan, mutta loppujenlopuks tilattiin taksi ja tultiin kotio. Hetkemme siinä kinasteltiin kotona, kunnes päästiin nukkuun. Jos jotain positiivistakin, niin rahat säästy :D

Aamulla olo oli karmee. Päätä jomotti niin törkeesti, että muistu mieleen kaikki krapulan kamaluudet samaan aikaan. Vaikka oltiin nukkumassa jo kahen maissa, loppujen lopuks päästiin aamupäivällä 12sta maissa jotenkuten ylös. Aamupalaks aurarullaa, jota jaksoin jotenkuten puolet. Sain kuitenkin meidät ulos käveleen, ulkona oli niin kirkasta, että oisin tarvinnu jotkut huippuaurinkolasit, sain myös loistoidean siellä kävelyllä, että nyt lähdetään ostaan miehelle talvitakki ja niin lähettiin :D Ja myös löydettiin se, eipä tarvinnu koittaa kun paria takkia ja thats it, tän mää otan. Miks se on miehillä niin helppoo ? :) Kun muistelen omaa reissua, kiersin ehkä 5-6 kauppaa, koitin valehtelematta ainakin 12 takkia kunnes löysin omani. Löysin kuitenkin veikeen suihkuverhon, joka oli sopivasti -50% alessa. Voi kumpa päästäis jo muuttaa isompaan kämppään, hakemus vetämässä, mutta nyt pitää vaan ootella. :)

 Tuparilahjaks ostettiin punkkua, pandan suklaarasia ja eukalyptys-saunatuoksu. Ja kortin tein ite, tottakai ;)


Ei järin hyviä nää kuvat, valaistus oli huono. Mutta käyttöön pääsi toi Vilan paita ja hennesin korkkarit.  Samoin mustat housut on hennesin jotkut vanhat :)

perjantai 15. helmikuuta 2013

Iihana vuonna 85 !

Ihan loistava päivä, ilman salia kylläkin, muuten kaikki on mennyt putkeen :)!

Pikkusiskoo treffailin heti 12sta jälkeen ja kierreltiin tyttöjen kesken vaatekauppoja ja kyllähän sieltä löytykin jotakin! :) Hennesiltä kengät 29,95€ ja nutturavalkki 2,90€



Tää rakkaus makso Vilassa 16,95€ - 20 % = 13,56 € eipä siis paljon mitään tälle ihanuudelle <3

Lisäks käytiin Speak Easyssa vähän herkutteleen siipiä ja ristikkoperunoita nomnomnom !


Tää oli niiiiin hyvä, suosittelen ehdottomasti jos tykkää suomalaisista elokuvista, itelle tää tietty oli hyvä senkin takia, koska hei Tampereelta nääs! Mutta siis kasarivaatteet ja kaikki ihan loistavia, näyttelijät oli hyviä, missään kohtaan ei tullu sellasta oloo, että tapahtuis nyt jotain ja tyyliin sillain että koska tää ny loppuu. Ihan huippu :D!! Popedan pitkä kuuma kesääääh, ah tulipas ikävä kesää tän lumen keskellä, miettikää nyt kun saa pistää päälle sitä ohutta kesätoppia ja shortsia, ai että! :) Ja terassit ! Tarviiko ees mainita, voi että, siteeratakseni vähän elokuvan repliikkiä "tää tulee oleen niin mun kesä" :)!

Huomenna mä vastasin et mähän kerron et mä en stoppaa, mähän kerron et mä en stoppaa!!

torstai 14. helmikuuta 2013

Lähetin parille kaverille oikein kortinkin ystävänpäivän kunniaksi, on tässä silti yksi epäkohta. Miksi ystävänpäivä ei voisi olla jokapäivä? Me kaikki kuitenkin voidaan tehdä siitä jokapäiväinen, sillä ystävät ovat varmasti meille kaikille ihan uskomaton voimavara. Ei tosiystäviä kiinnosta mitä kello on jos soitat niille kun sulla on hätä, he eivät morkkaa sua tai kerro kuinka kuuluis tehdä - vaan he kuuntelevat ja hyväksyvät sut just sellaisena kuin olet, se on vaan niin tärkeetä <3 En mä ainakaan jaksais ilman ystäviä ja kyllä niistä olen vain niin kiitollinen <3 Liian harvoin vain tulee silti nähtyä niitä kaikkein läheisimpiä ja sitten kaukaisempia ystäviä, voisinko siis ottaa tavoitteeksi varata kalenterista enemmän aikaa rakkaille ihmisille? Vastaus on yksiselitteinen; KYLLÄ VOISIN ! :)

Töistä riensin suoraan postiin hakemaan taas yhden Positiivareitten paketin :) Oon ihan hullaantunut Positiivareitten tuotteisiin ja kirjoihin, ne on ihan mahtavia ja niistä tulee ihan huikeen positiivinen fiilis <3
Tilasin sieltä uuden kalenterin, joka oli vähän isompi kuin mun "hyvän mielen päivyri" Tää uus on nimeltään "onnistujan päivyri"

Kullakin viikkoaukeamalla on:
• Kalenteri
• Motivoiva ajatus tai toimintavinkki
• Viikon tärkeimmät tehtävät
• Viikon ideat ja onnistumiset

Seuraavana paketista paljastui "positiivisen elämän maustehylly"  Seuraava kuvaus kirjasta on Positiivareitten kotisivuilta:
" Positiivari Juhani Töytäri on koonnut yksien kansien väliin maustekokoelman, josta voit ripotella elämääsi piristettä, aromia ja houkutusta vuorokauden jokaiseen hetkeen. Kun tarvitset tekosyitä, löydät ne kirjasta. Itsehillinnän pettäessä tartut ohjeisiin ja pääset pulasta. Kun toivot elämääsi muutosta, neuvot ovat hyppysenmitan mitan päässä. "

Viimeisempänä, muttei  vähäisempänä "Juku mikä suku" -kirja. Oon aina ollut kiinnostunut suvustani ja haaveillut myös, että ehkä joskus menisin sukututkimuskurssille ja opettelisin sukututkimuksen salat ja alkaisin sitten työstää omaa sukuani, noh siihen asti minulla on täydennettävä oma sukukirja. :)

" Juku mikä suku! on työkirja, jonka avulla voit taltioida tarinoita ja tutustuttaa lapsetkin sukuunne.

Liitä sivuille valokuvia, leffalippuja ensitreffeiltä tai muuta todistusaineistoa oman sukusi elämänvaiheilta.

Voit intoutua tarkemmin pohtimaan sukusi piirteitä sekä opittuja malleja ja miettiä, miten sukusi odotukset ovat vaikuttaneet sinun valintoihisi. "

Eikun siis rustailemaan :)!

Tälläinen syötävän ihana kortti mua odotti kotona, miten mää nyt jaksan odottaa kesää!! :)
Kokkailtiin eilen bataatista näitä "bataattiranskiksia" Vähän valkosipuliöljyä ja rosmariinia ja mausteita ja ne sekasi ja uuniin :) En tasan tarkkaan tiä mitä mausteita miekkonen niihin iski, mutta hyviä oli, joskin ne vähän kärtsähti loppujen lopuks ;) Noo pikkuvikoja! :) 

Nappasin tälläset Housen tennarit (17,95 €) mukaani Prismasta, olisin halunnut myös vaaleanpunaiset, mutta tällä kertaa pidin pääni kylmänä ja otin vaan nää, koska ei mulla ois ollu varaa niihin toisiin, vasta huomenna on palkkapäivä! ;) Mutta kattokaa nyt näitä! Lumet sulakaa jo, että pääsen käyttäänkin näitä :) Suunnitelmissa ois ostaa muitakin värikkäitä tennareita, luultavasti ne tulee löytyyn Hennesiltä niinku aikasempina vuosina :D 

Nyrkkeilyssä paiskottiin menee sitä tahtia, että nyt on lavat, ojentajat ja olkapäät ihan rikki 8) Ja mun pitäis suunnata heti huomenna aamusta salille :) 

Huomenna huomenna mm. ohjelmassa tämmöistä... :) 





tiistai 12. helmikuuta 2013

mmm iiihana boxing!

Ajattelin kirjotella tänään vähän mun nyrkkeilyreeneistä. Reenaan kahdesti viikolla TVS (Tampereen voimailuseura) leivissä jatkavien kuntonyrkkeily-ryhmässä. Yks miinuspuoli siinä on mielestäni se, että meitä on aika tosi paljon ja sen takia porukka jaetaan yleensä kolmeen osaan reeneissä. Yhdet menee pistareille, toiset lihaskuntosuuteen ja kolmannet säkille. Erien pituus on yleensä 2min. Tänään olin ekana lihaskunto-osuudessa ja tehtiin 4 x 2 min, jokaisessa osiossa. Ekassa lihaskunto-osuudessa oli vuorossa askelkyykkyä ja leveetä sekä kapeeta kyykkyä, erilaisia vatsalihaksia, kolmannessa oltiin kontallaan ja valmentajan mukaan ns. koiran kusetusliike :D Elikkä oltiin kontillaan, katse lattiaan päin ja nosteltiin jalkaa ilmaan vuorotellen ilmaan 10 x sarjoissa ja sen jälkeen pyöräyttämällä ja kyllä tuntu tonne pakaraan kun se 2 min oli kulunu :D Neljännessä otettiin erä varjonyrkkeilyä.

Sitten siirryin pistareille ja siellä oli kohokoukku, yläkoukku ja suora sarjana, sekä sama peilikuvana toinen kylki edellä.

Vikana olin säkillä ja tuntu siltä, etten tänään saanu ittestäni kaikkee irti. Eka 2 min meillä oli vapaata takomista säkkiin, toinen ja kolmas hämäyslyönti etukädellä, jonka jälkeen takakäden suora, toisen yläkoukku ja taas takakäden suora. Sitten vikana ne ihanimmat, parin kanssa säkille ja toinen piti säkkiä ja laski 15 sek ja toinen sitten tempo siihen niin paljon kun jaksaa polvia nostellen ja vaihto niin kauan kun ehittiin tehä kahdessa minuutissa. Kyllä säkkierien jälkeen olo oli erilaine :D Vedin kaiken irti minkä lähti ja siltä varmasti näytinkin, hiki vaan virtas naamasta ja tunsin kuinka selässäkin oikein valu vana. Mmmm iihanaa!!

Nyt on hjyva fiilis :)

Kuvat: we heart it




maanantai 11. helmikuuta 2013

Mittailua !!

Hiiih käykääs kattomassa mun mittoja-välilehdessä :) Jotain on tapahtunut!! :) Vaikka viime viikko meni aika reisilleen, niin silti aamupaino näytti vähemmän mitä edellisviikolla. Tuntuu hyvältä, että on saanut jotain aikaiseksi :) Ja oon saanut kommenttia myös toiselta puoliskoltani, että jotain on tapahtunut kun on mua kattellu ohimennen kun oon pomppinu täällä alusvaatteilla. Vaikka peilin edessä tuskailen mahani kanssa, niin toinen sanoo, että on laihtunu. Vaikka sen haluaa uskoo, mutta se ei aina oo niin helppoo ;) Ja oon myös yrittänyt luoda uutta ajattelumallia ja toitottanu itelleni pitkäjänteisyyttä - sää pystyt siihen! Se on totta, mä en enää jaksa ressata, tiedän, että ens viikonloppuna tulee taas syötyä ja myös juotua.

Mutta oikeastaan ketä varten mää oikeestaan laihdutan, mullahan on jo mies, ei mun tarvi omalla laihdutuksella hakee siis miehiä ainakaan. No vastaushan on selvä, itseeni varten. Tottakai mää haluan näyttää hyvältä, koska on ton miehenkin varmasti mukavampi kattella mua jos en oo mikään hirmu pullea. Oon ollu tarpeeks pulla aikasemmin, enkä halua, että se menee enää KOSKAAN siihen samaan tilaan. Mutta siis haluan vain saada parempaa itsetuntoa ja omistaa vielä joskus sen hoikan mahan, jota mun ei aina tarvi peitellä joka paikassa, uimarannalla ei tarvi vetää hirveetä laukkaa uimaan käsi mahan edessä ettei vaan kukaan nää! :) Mutta en myöskään koe mitään tarvetta esitellä itteeni tua kaduilla ja rannalla, ehei. Mä vaan haluan elää aktiivista ja urheilun täyteistä elämää :)

Nyt ruokaa nassuun ja töihin, heippadei kaikki ihanat ! Te ooootte parhaita kaikki! :))))

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Pöff.

Tämäkin sunnuntai menin työn parissa, toisaalta en vois valittaa, koska ite olin vuoron ottanu. Jotenki nyt on taas semmone fiilinki, että kaipais isoa irtiottoo arjesta. Sulais nyt jo noi lumet pois ja alkais kevätaurinko pilkottamaan. Olis niin ihanaa suunnata heti herättyään lenkkipolulle, siinä topissa ja shortseissa. :) Lenkkarit jalkaan ja vanha kunnon mp3 messiin ja menoks! Oiettä, nään jo sieluni silmin itseni eteisessä hymy huulilla ja anova katse kuin kysyen: JOKO SAA MENNÄ? Ens viikonloppu mulla on kokonaan vapaa ja alustavasti sovin pikkusiskon kaa, että se tulis meille perjantaina yökyläileen. :) Lauantaina on kaverin tuparit ja sitte lähtee, meinaan sokat ja kaikki. Mun kroppa niin huutaa tanssimaan!! :)) Can't wait !!!

Paavo on niin ihana, jospa se tsemppais muaki vähä taas tähä laiffiin mukaan!

perjantai 8. helmikuuta 2013

Sauna+bisse=saumaton yhdistelmä

8,5h työpäivän jälkeen teki mieli vaan istua soffalle ja avata bisse. Kyllä mää sen bissen avasinkin, mutta keksin lämmittää saunan. Olipas rentouttava hetki yksin kotona; pistin kynttilöitä palaan saunaan ja siellä istuskelin wc:n ovi auki ja kattelin samalla Voice of Finlandia. Meillä on hirveen näppärästi tehty sauna, koska tosiaan kun wc:n oven jättää auki niin näkee hienosti tv:n. Ollaampa me joskus leffaaki katteltu saunasta, ei hullumpaa ollenkaa ;) pistin saunan jälkeen soittimeen soimaan mun hetki sitten ostamani Karjalan kunnailla cd. Ne biisit on kaikki siitä samaisesta tv-sarjasta, vaikka ne onkin lyhyitä, niin musta ihania. Ne toi mulle hyvää mieltä <3

En myöskään ymmärrä mikä lihapullafanitus mulle on tullu kun taas pannulla tirisee pullat :)

Huomenna mennä salille ennen töitä. Ja illalla juhliin työkaveria :) !






torstai 7. helmikuuta 2013

Ihan poikki

Aamu alko Tennisvuorolla Tampereen tenniskeskuksessa, sain testiä mun uutta mailaa, joka oli ihan huippu :D Ei tarvinnu paljoo ns. lyödä, kun pallo kimpos verkosta. Juosta sai senkin edestä!


Siittä sitten kotiin tekeen mun öh clihikastiketta, josta ei tullut ihan sitä itseään :D 5-6 chiliä ja 3-4 valkosipulinkynttä piti silputa pieneks ja sitten laittaa silppu kattilaan ja hunajaa 160g. Ja niitä sitten sekotella varovasti pienellä lämmöllä, lopuks 3-4 rkl valkoviinietikkaa ja odottaa, että tää seos jäähtyy ja sitten kaataa pulloon. :D

Hmm tässä lopputulos..


Tää sörselssöni ei tosin päässyt pulloon asti, vaan tupperin muovikippoon, että tässä mun upee chiliKASTIKE. Enkä tiä mihin tota voi ees käyttää, tuli meinaan sen verran tujua, että huhhuh! :D

Kävellen vielä illalla reeneihin ja kotio ja kyllä reenien jälkeen salaatti maistukin!




Lauantaina ois kaverin synttärit, vähän jänskättää kuinka mää kykenen oleen siä juomatta, tai voin ottaa pikkasen, muttei hirveesti viittis kun sunnuntaikin menee töissä. Kivaa viikonlopun alkua ! Kait sitä nyt jo voi toivottaa! :)